26.12.06

Havaintoja leluista

Tässä lasten joulusatoa tutkiessa tuli tehtyä muutama havainto nykyisistä leluista:

* Pakkausten suunnittelu on lähtenyt pahasti käsistä. Kaiken pitää olla niin näyttävästi esillä, että pakkauksista tulee uskomattoman monimutkaisia. Lelun saamiseksi ulos pakkauksesta pitää purkaa ympäriltä pitkiä rautalankoja ja isoja muoviosia sekä irrottaa teippejä ja ompeleita. Lapselle tämä on täysin mahdotonta ja aikuisellekin tuottaa ongelmia. Ja pakkausjätettä tulee niin ikään melkoisia kasoja.

* Sähköllä toimivissa leluissa tuntuu olevan suuntauksena, että toisessa osassa on patterit ja toisessa osassa akku, joka sitten latautuu näillä paristoilla. Kauko-ohjattavassa lennokissa tämän vielä ymmärtää, kun itse laitteen pitää olla mahdollisimman pieni tai kevyt. Mutta erillinen jalusta barbin lataamiselle siipien heiluttelua varten tuntuu turhalta. Pieni patteri mahtuisi nukenkin sisään - nyt akku tekee siitäkin aikanaan ongelmajätettä.

* Sähköleluissa pitää olla Try me -ominaisuus, että sen toimintaa voisi kaupassa kokeilla. Tämän takia laitteessa pitää olla valmiina patterit, mutta ilmeisesti kustannssyistä vain 'kokeiluparistot', jotka ajavat isät ja äidit kioskille paristo-ostoksille jo joulupäivänä. Eli nämä ensimmäiset paristot ovat käytännössä jo valmiiksi jätettä.

* Jossain asioissa suunnittelu tuntuu ajautuneen pahasti sivuraiteille: hennon Winx-barbin siipiä heiluttavan mekanismin pitämä ääni tuo mieleen vanhan mekaanisen lelukoiran räksytyksen. Eikö pelkkä hohtava valo siivissä olisi riittänyt?

Samassa yhteydessä pitää kyllä todeta, että myös valtavan hienoja leluja mahtuu joukkoon. Olisipa vain itse päässyt leikkimään kauko-ohjattavilla ilmatyynyaluksilla pienenä!

Paras saamani joululahja oli isäni antama CD:llinen omia lapsuudenkuviani. Mieli heltyi kummasti katsellessa polvenkorkuisen pikkupojan puuhia työkalujen parissa aidoissa 70-luvun maisemissa.

24.12.06

Jouukuusi

Meillä kuulutaan niihin onnekkaisiin, joiden lähipiiristä joku tuttu sattui kutsumaan mukaansa omalle lähiseudun metsäpalstalleen joulukuusta hakemaan. No, muussa tapauksessa kuusi olisi varmaan saatu muutamalla kympillä tuosta torin nurkalta.

Kauppaketjut näyttävät tarjoavan tuontikuusia entistä agressiivisemmin: nyt sai ainakin Bauhausista 15 euron lahjakortin, kun osti vastaavanhintaisen tuontikuusen. Ja kyllähän nuo tanskalaiset yms. eksoottiset joulupuut näyttävät varsin tuuheilta ja tasaisilta ainakin vaatimattomimpiin suomalaisiin metsäkuusiin verrattuna. Jotenkin vain tuntuu hassulta tuoda kuusia Suomeen - vaikka eipä tuo kaiken puutavaran kuljettamisen seassa taida tuntua miltään.

Kaiken kaikkiaan joulukuusi on tässä joulun kulutushysteriassa varsin mitätön tekijä. Sen sijaan muovikuusi on kyllä niin ekologisesti kuin emotionaalisestikin täysin kestämätön ratkaisu!

20.12.06

Pahvia, kirjekuoria, postimerkkejä

Joulu tuli taas korttisirkuksineen. Jotenkin vuodesta toiseen tuntuu aina vain entistä merkityksettömämmältä tämä korttien lähetteleminen. Erityisen tarpeettomilta tuntuvat valmiit kortit, joihin kirjoitetaan vain nimet ja lähetetään kuoressa vastaanottajalle. Ja pakko on kuitenkin taas lähettää, kun 'aina ennenkin on lähetetty' tai 'kun niiltäkin tulee kuitenkin meille'. Tarpeettoman paperin kulutus ja kuljettelu ympäriinsä on valtavaa. Parhailta tuntuvat itse tehdyt kortit: vaikka niihin kulutetaan moninkertaisesti materiaaleja, on niistä saatu riemu moninkertainen peruskortteihin verrattuna.

Mikä olisi ekologisesti kestävä vaihtoehto tälle koko touhulle? Sähköposti ja tekstiviesti tuntuvat jotenkin mitättömiltä.

Toisaalta - ehkä koko touhulla ei pitäisi vaivata päätään, kun se kuitenkin tapahtuu vain kerran vuodessa...

14.12.06

Mikroskooppi Lidlistä

Joulu lähestyy ja hankintarytmi kiihtyy... Meidän eskarilainen rupesikin yllättäen haluamaan mikroskooppia joululahjaksi, mikä tietysti kuulosti ilahduttavan järkevältä verrattuna kaikkeen muuhun mahdolliseen lapsille välttämättömään tavaraan. Vaihtoehtoina oli joko halpa lelu tai kallis tosikäyttöön tehty instrumentti. No, ratkaisu oli helppo, kun Lidlin mainoksesta sattui silmään jotain tältä väliltä ja oli muutenkin asiaa ko. paikkaan. Vehje vaikutti asialliselta: pakattu tukevaan puulaatikkoon, painava metallirunko, verkovirralla toimiva valo, riittävät suurennokset. Optiikan tasosta ei tietysti ole mitään käsitystä, mutta toivotaan, että sillä jotain näkee. Tuollaisen voisi huolellisessa käytössä ajatella olevan lähes ikuinen - lukuun ottamatta PC:hen kytkettävän okulaarin USB-liitintä, joka vanhenee viimeistään kymmenessä vuodessa...

Onneksi tyttö ei (kai) lue tätä blogia, että säilyy yllätys jouluun saakka!

2.12.06

Pohdintoja lelujen kestävyydestä

Hesarin yleisönosastolla joku kirjoitti lelujen kestävyydestä, ja ajattelin tehdä pienen katsauksen lastenhuoneeseen.

Omista lapsuudenleluistani - siis yhden sukupolven kestäneistä tavaroista - erottui oikeastaan kolme ryhmää: kirjat, puiset leikkikalut sekä Legot. Näistä kirjat ovat lukijasta riippuen vaihtelevassa kunnossa, mutta kuitenkin kaikki luettavissa ja sisältönsä puolesta jopa uusia parempia - tarinoissa ja arvomaailmoissa kun on tervetullut historiallinen perspektiivi. Legot ovat käytännössä täysin uusien veroisia: tarttuvat toisiinsa edelleen napakasti eivätkä ole haalistuneet, haurastuneet tai murtunet. Ja kaikki rakennusohjeet ovat siististi tallessa.

Puuleluista pitää antaa ehdoton erityismaininta yhdelle: Jukka-Lelujen Hakka. Harva lelu joutuu parivuotiaan pojan käsissä niin kovalle käsittelylle kuin tämä hypnoottisesti tunneiksi vangitseva kapistus. Silti se tuntuu kestävän käyttöä loputtomasti. Kestävyydestähän tietysti kertoo jo sekin, että malli on säilynyt värejä myöten muuttumattomana vuosikymmenten ajan.

Omien vanhempieni tavaroista - siis kaksi sukupolvea kestäneistä - jäljellä on niin ikään täysin käyttökelpoisia kirjoja. Myös pari peltilelua löytyy, mutta niitä lienee varjeltu melkoisina aarteina.

Suuri muutos tuntuu sen sijaan tapahtuneen suhtautumisessa. Se, mikä meidän vanhemmillemme oli aarre ja meille pienenä jotain erityisen tärkeää, tuntuu meidän lapsillemme olevan jotain ohimenevää, joka korvaantuu automaattisesti uudella. Ei kai tästä tosin voi syyttää muuta kuin kasvatusta, mutta nykyisessä tavarapaljoudessa on vaikea opettaa lapsiaan suhtautumaan tavaroihinsa riittävällä arvostuksella. Onneksi sentään ainakin meidän lapsille on osittain periytynyt oma intohimoni korjata kaikki, mikä vielä suinkin on korjauskelpoista.

Onko muilla hyviä esimerkkejä kestävistä leluista?