Nykyinen kulutus ei voi jatkua - vai voiko?
Päätin kirjoittaa ylös kaiken tavaran, minkä ostan, tai mikä muulla tavalla tulee hankittua - ja pohtia sen kestävyyttä. Tavoitteena on vaikuttaa omaan kulutuskäyttäytymiseen - ja parhaimmillaan toistenkin. Siis kuluttaa kestävämmin tai vähemmän. Kestävyyden on tarkoitus olla pääasiassa ekologista kestävyyttä, mutta varmaan ajoittain muutakin: ekonomista, esteettistä, eettistä, emotionaalista...
31.5.06
Uusi WC
Yhteiskäytössä olevalta kesähuvilalta hajosi vuosikymmeniä palvellut WC-pönttö: meni rehellisesti halki talven ennätyskylmällä pakkasnesteistä huolimatta. No, pikaisella kyselyllä kävi ilmi, että vähän itse kullakin oli täysin toimiva pönttö vessaremontin jäljiltä jossain lojumassa. Ja kyllähän noita rakennustarvikkeiden kierrätyspisteissäkin on pilvin pimein. Kummallista, miten ne vessan kaakelit pitää uusia aina 10 vuoden välein ja aina pönttö menee samalla vaihtoon täysin toimivana, mutta ilmeisesti sitten liian vanhan näköisenä. Vaikka mitään kovin suurta noiden suunnittelussa ei edes ole viimeisen 50 vuoden aikana tapahtunut.
Saatiin siis tilalle vanha toimiva pönttö ja täytyy kyllä sanoa, että vanhaan taloon se sopikin huomattavasti uutta paremmin. Ja samalla säästettiin parinsadan euron lisäksi taas vähän materiaa ja teollisuuden tuomaa rasitusta.
Vanhoissa pöntöissä jopa huuhtelumekanismi tuntuu toimivan idioottivarmasti. Meidän 5 vuotta vanhaan Svedsbergiin sen sijaan on kymmeniä pieniä muoviosia sisältävä koneisto uusittu jo kertaalleen.
Ilmeistä päätelleen 2-vuotias sai taas varmistuksen sille, että kyllä tavaraa kannattaa omistaa.
No, kirjat ovat aina hyviä hankintoja - sisältö ja kannet kestävät toivottavasti sitten omillekin lapsille. Metallista hiekkalaatikkokaivuria taas voidaan elvyttää hitsaamalla sitten, kun vuosien sateet tekevät sille tehtävänsä. Ja Plaston leluja en muista kovin risoina nähneeni, eli ilmeisesti ne tekevät ilahduttavan poikkeuksen muovilelujen kertakäyttökategoriassa.
Jostain kumman syystä pikkupojat tuntuvat aina innostuvan taskulampuista. Kun ne kuitenkin aina unohtuvat jonnekin polttamaan yksin patterinsa loppuun, sai tämä kaveri veivaamalla ladattavan led-lampun. Idea vaikuttaa hyvältä, vaikka arveluttavaa tekniikkaa - akkuja, generaattoreita ja liikkuvia osia - onkin aika lailla.
Pitänee kirjoitella myös hankintoja, jotka jollain tavalla voidaan jättää tekemättä:
15 vuotta vanha Upo Pesukarhu säikäytti taas, kun vedet tulivat kesken pesun tulvimalla lattialle. Vaan eipä hätää, sain sen korjattua vanhalla konstilla, ja taas toimii hienosti. Onneksi ei tarvinnut pyytää korjaajaa: lopputulos olisi kuitenkin ollut - niin kuin vähän kaikessa korjaamisessa nykyään - että vanhaa ei kannata korjata, vaan tulee halvemmaksi hankkia uusi. Ja vielä hälyttävämpää on uusista kodinkoneista muodostunut laatumielikuva: vanhalla koneella on todennäköisesti enemmän tulevia käyttövuosia kuin uudella. Todella surullista.
Jos jollain on Pesukarhu 6000, niin voin ilomielin kertoa simppelin huoltotoimenpiteen, joka sille näköjään pitää tehdä viiden vuoden välein.
Sainpas sittenkin palautettua nuo liian ohuet kaihtimet takaisin Ikeaan ja tilalle halvemmat ja paremmat (joskin samalla myös rumemmat) rullakaihtimet. Jopa pimeni.
Tulipa taas huomattua ikealaisen suunnittelun innovatiivisuus: näiden rakenne on sellainen, että niitä voi itse kaventaa oikeaan leveyteen. Myös osia on huomattavasti perinteisiä malleja vähemmän, kun ei ole jousta ja lukkoa. Toisaalta pellistä taivutetut kannattimet on korvattu muovisilla, joten tietäähän sen taas, mistä nämä ensimmäisenä hajoavat...
Öljypoltinmies kävi ruuvaamassa kattilan kylkeen Oilon Plus -suodatin- ja ilmanpoistolaitteen. Eli kun öljyä poltetaan, niin poltetaan sitten mahdollisimman tehokkaasti. Tällä pitäisi päästä eroon poltinta kiusanneista ilmakuplista.
Kestävää öljylämmitys ei missään nimessä ole. Järkevän hintainen öljy loppuu lähivuosina (ellei ole jo loppunut). Onneksi, sillä ilmakehä ei kestä enempää hiilidioksidia (jos nykyistäkään). Toisaalta ainakin tuon öljyn polttamisen hyötysuhde on kohdallaan: taloon jäänee ainakin 90 % koko energiasta. Eli mielummin lämmitän tällä kuin öljyä tai hiiltä polttavassa höyryturbiinivoimalassa tuotetulla sähköllä, jolloin hyötysuhde jää varmasti alle 50 %:n. Yhdistetty lämmöntuotanto tietysti parantaa tilannetta silloin ja siellä, missä se on mahdollista.
Lämpöpumppu voisi olla hyvä ratkaisu. Tosin sekin ottanee puolet energiasta sähköverkosta, jolloin siihen sisältyy sama tehottoman sähköntuotannon ongelma. Sitä paitsi maalämpöpumpun asentaminen vaatisi käytännössä myös pattereiden vaihtamisen toisenlaisiin. Ilmalämpöpumppu sen sijaan voisi toimia öljyn rinnalla, eikä vaatisi kohtuuttomia investointeja. Aurinko öljyn rinnalla voisi olla toinen järkevä vaihtoehto, mutta en oikein tiedä, saadaanko siitä vastaavaa hyötyä.
Hake tai pelletti tuntuisi kestävimmältä vaihtoehdolta, jos lämmityksen haluaa automatisoida. Järjestelmät tosin ovat monimutkaisia: tekniikkaa ja liikkuvia osia on paljon, eikä pelletin tuotantoprosessikaan taida olla kuljetuksineen ihan kevyimmästä päästä. Jos olisi järkevä mahdollisuus, saattaisin kuitenkin kallistua pelletin kannalle.
Lähinnähän nämä ovat kuitenkin uudisrakentajan mietittäviä asioita. Se, joka ostaa vanhan talon, saa aika pitkälle tyytyä edellisten asukkaiden tekemiin valintoihin: raha ohjaa muutoshetkellä valintaa, eikä useiden kymmenien vuosien takaisinmaksuaika kannusta suuriin ympäristöuhrauksiin.
Pidentyneet päivät rupesivat taas häiritsemään lasten nukkumaanmenoa, kun edelliset laskoskaihtimet eivät juuri huonetta ilta-auringolta pimentäneet. Ostin Ikeasta (kuten edellisetkin) niiden tilalle vastaavat, mutta paksummasta kankaasta tehdyt ja huomattavasti kalliimmat. No, pettymys oli melkoinen, kun eivät nämäkään pimentäneet käytännössä juuri yhtään paremmin. Vaan eipä noita seinälle ripustettuja kaihtima enää pauttamaankaan jaksanut ruveta. Onneksi edellisille oli sentään uusi käyttö jo valmiina.
Samalla reissulla ostin kissalle muovisen ruokakupin. Tämäkin rupesi kaduttamaan lähes saman tien - olisihan tuo yhtä lailla syönyt vaikkapa jostain vanhasta posliinikiposta. Jotenkin vain tuo yksi euro tuntuu olevan rajahinta kaikelle harkinnalle ostohetkellä.
Taas tuli kulutettua turhaan, vaikka eihän noissa kaihtimissa nyt onneksi ole kuin pala puuvillakangasta ja pätkä narua. Kuitenkin - ajoittain tulee hankittua tavaraa, jonka oikeasti voisi palauttaa, jos palauttaminen olisi tehty jotenkin helpommaksi.
Periaatteessa olen ihaillut Ikean tarkkaan suunniteltua palvelukonseptia sekä tapaa, jolla designereista otetaan kaikki irti. Mutta sisältö on kyllä tuottanut aika monta pettymystä.
Eivätkös kaikki äidit haluakin keittiökoneita äitienpäivälahjaksi? Meidän lasten äiti sai Jamie Oliverin Shakerin - morttelin korvaavan maustesekoittimen. Saa nähdä, osoittautuuko se toimivaksi. Jos käyttöä löytyy, niin tuskin se ainakaa käytöstä menee rikki.
Ilmankin toki pärjäisi ja kestävämpiäkin lahjoja voi antaa (kuten valmiiksi istutettu kirsikkapuu tai lepopäivä lastenhoidosta). Mutta materian himo iskee ajoittain, ja tällainen henkeen ja vereen tuotekehitysihminen kun olen, niin kaikkea uutta ja innovatiivista pitää aina tukea ja testata.
Kun tuosta aika jättää, niin isoäidiltä peritty pronssinen huhmare jatkanee taas seuraavien sukupolvien palvelemista.
Pitihän parin päivän lomamatkalta lasten jotain saada kotiinkin: tyttö sai (taas uuden) Barbien ja poika kaksi pientä Matchbox-autoa. Kaikki vaikuttivat saajilleen sen verran tärkeiltä, että eiköhän niistä pidetä hyvä huoli. Eli siis ne kestänevät vielä pitkään. Ainakin omat vanhat Matchbox-autoni ovat lähes kaikki vielä täydessä kunnossa.
Mukavana yllätyksenä poika sai vielä tänään Vihreän liiton äitienpäivätapahtuman ilmaisesta kierrätysleluonginnasta hienon auton, josta tuskin malttoi luopua edes yöksi! Kiitokset vielä järjestölle tästä!
Vaatteita meillä näköjään hankitaan kahdesti vuodessa. No, se nyt vain on niin, että työssäkäyvät aikuiset ja koulussa tai päivähoidossa olevat lapset joutuvat vaatettamaan itsensä edes jossain määrin yhteiskuntakelpoisesti. Mutta yritetään sitten valita sellaista, joka kestäisi sekä käyttöä että aikaa.
Lasten vaatteita saa hyvin kirpputoreilta, mutta nyt taitaa olla melkoinen nousukausi taas menossa: naapurikaupungin kaikki lukuisat kirpputorit ovat lopettaneet vuokrien noustua. Nyt mm. yhden paikalla on kodinkoneliike, josta ihmiset kantavat koteihinsa tuhansien eurojen hintaisia telkkareita. Kaikkea sitä onkin.
DVD-elokuva vaikuttaa kestävältä: parillakymmenellä grammalla akryylia saadaan muutamaksi tunniksi viihdettä, jota parhaimmillaan katsotaan uudestaan ja uudestaa. Ja sitten, kun pätkä ei enää kiinnosta, levylle on helppo löytää uusi käyttäjä, koska digitaalinen sisältö ei kulu käytössä.
VHS kesti suunnilleen sukupolven. Uskoisin DVD:n iän jäävän vielä tätäkin lyhyemmäksi, mutta toisaalta uskoisin digitaalisen materiaalin siirtyvän saumattomasti seuraavaan tallennusmediaan siinä vaiheessa, kun sellainen ottaa DVD:ltä vallan. Toivotaan ainakin.
Uskomattoman monella Linnanmäeltä tulijalla näyttäisi olevan mukanaan reissun varrella kertynyttä krääsää. Meidän reissussa selvittiin ilman aina poislähtöön saakka, mutta portilla piti sitten vielä saada vetää narusta yllätys. Itse olin helpottunut, kun vitriinistä nousi pallo eikä mitään käyttökelvotonta - tyttö sen sijaan vaikutti hiukan pettyneeltä. No, kotona pallo osoittautui toimivaksi ja sillä saatiin heti uudet leikit aikaan.
Jotenkin me kaikki tunnumme onnistuneen opettamaan lapsemme siihen Happy Meal -maailmaan, jossa mikään elämys ole minkään arvoinen, jos siitä ei jää jotain konkreettista itselle.
Tulipa taas se jokavuotinen päätöshetki: jatkaako Hesarin tilausta vai ei. Satoja kiloja paperia vuodessa kuljetettuna painosta kotiovelle - ja jätepaperina takaisin. Yleensä vielä tuo lukeminen jää muutamaan minuuttiin per päivä. Eniten harmittaa ne päivät, jolloin sitä ei ehdi lukea ollenkaan. Tai jos olisi aikaa lukea, niin lehti ei olekaan juuri silloin käsillä.
Suuri parannus olisi joku yhteistilaus naapurin kanssa - toinen lukee aamulla ja toinen illalla, mutta tämä edellyttäisi kyllä todella säännöllistä elämää. Tai arkipäivien lehdet työpaikalle kaikkien luettavaksi ja viikonloppuna kotiin. Koskakohan tulisi sellainen media, joka mahdollistaisi paperittoman lehden, mutta täyttäisi silti sanomalehden käyttöliittymän keskeisimmän ominaisuuden: sen päällä voi maata samalla, kun lukee.
Olisikohan ympäristöteko laittaa postilaatikkoon 'Ei mainoksia'-kyltti? Se vähentäisi paperin määrää, mutta toisaalta haluaisin tukea ilmaisia paikallislehtiä.
No, Hesarin tilausta nyt sitten ainakin jatkoin...
Serpentiini on hieno keksintö: muutamalla grammalla paperia saadaan hetkessä loihdittua juhlatunnelma. Kahta en kuitenkaan ymmärrä: sprayserpentiini ja paukkuserpentiini. Molempiin liittyy aivan käsittämätön määrä jätettä ja kuluttavia valmistusmenetelmiä verrattuna siitä saatavaan riemuun. Tällaisista tuotteista tulee taas mieleen sellainen ihanneyhteiskunta, jossa pitäisi ensin anoa lupa, että saisi valmistaa jotain tuotetta. Tai edes ympäristöpainotteinen haittavero kestämättömille asioille.
Saippuakuplien kestävyyttä voisi parantaa purkin paremmalla muotoilulla: nyt suuri osa purkeista keikahtaa nurin pienissä käsissä ja tuntien riemukas puhaltelu on hetkessä ohi. Voi sitä surkua.
