Havaintoja leluista

Tässä lasten joulusatoa tutkiessa tuli tehtyä muutama havainto nykyisistä leluista:

* Pakkausten suunnittelu on lähtenyt pahasti käsistä. Kaiken pitää olla niin näyttävästi esillä, että pakkauksista tulee uskomattoman monimutkaisia. Lelun saamiseksi ulos pakkauksesta pitää purkaa ympäriltä pitkiä rautalankoja ja isoja muoviosia sekä irrottaa teippejä ja ompeleita. Lapselle tämä on täysin mahdotonta ja aikuisellekin tuottaa ongelmia. Ja pakkausjätettä tulee niin ikään melkoisia kasoja.

* Sähköllä toimivissa leluissa tuntuu olevan suuntauksena, että toisessa osassa on patterit ja toisessa osassa akku, joka sitten latautuu näillä paristoilla. Kauko-ohjattavassa lennokissa tämän vielä ymmärtää, kun itse laitteen pitää olla mahdollisimman pieni tai kevyt. Mutta erillinen jalusta barbin lataamiselle siipien heiluttelua varten tuntuu turhalta. Pieni patteri mahtuisi nukenkin sisään - nyt akku tekee siitäkin aikanaan ongelmajätettä.

* Sähköleluissa pitää olla Try me -ominaisuus, että sen toimintaa voisi kaupassa kokeilla. Tämän takia laitteessa pitää olla valmiina patterit, mutta ilmeisesti kustannssyistä vain 'kokeiluparistot', jotka ajavat isät ja äidit kioskille paristo-ostoksille jo joulupäivänä. Eli nämä ensimmäiset paristot ovat käytännössä jo valmiiksi jätettä.

* Jossain asioissa suunnittelu tuntuu ajautuneen pahasti sivuraiteille: hennon Winx-barbin siipiä heiluttavan mekanismin pitämä ääni tuo mieleen vanhan mekaanisen lelukoiran räksytyksen. Eikö pelkkä hohtava valo siivissä olisi riittänyt?

Samassa yhteydessä pitää kyllä todeta, että myös valtavan hienoja leluja mahtuu joukkoon. Olisipa vain itse päässyt leikkimään kauko-ohjattavilla ilmatyynyaluksilla pienenä!

Paras saamani joululahja oli isäni antama CD:llinen omia lapsuudenkuviani. Mieli heltyi kummasti katsellessa polvenkorkuisen pikkupojan puuhia työkalujen parissa aidoissa 70-luvun maisemissa.