Pressu ja hiirenloukku

Pressut ovat nykyään uskomattoman halpoja: parilla eurolla saa yli kymmenen neliön kokoisen peitteen. Laatu on tosin sitten sen mukainen. Kokemus on näyttänyt, että kaikkein halvimmat ovat täysin kestämättömiä - yksi kesä auringossa tekee niistä kasan vihreitä suikaleita. Toiseksi halvimmissa on ilmeisesti parempi uv-suojaus, mikä toivottavasti tekee niistä huomattavasti pitkäikäisempiä. No, se nähdään muutaman vuoden sisällä. Joka tapauksessa pressulla saadaan peräkärrylle huomattavasti lisää käyttövuosia (vaikka ikää onkin jo yli 30 vuotta...).

Niin ikään hiirenloukkuja näyttäisi tuon perinteisen pellistä stanssatun mallin lisäksi olevan ainakin kolme toinen toistaan hienompaa muovista mallia. Suunnittelu näissä on viety käytön ja ulkonäönkin kannalta uudelle sukupolvelle, mutta toimivuudesta en osaa vielä sanoa. Vannoutuneena tuotekehitysihmisenä en voinut olla kokeilematta yhtä noista hienoista malleista, mutta saalista ei ole vielä saatu. Vaan kestävyydessä mikään näistä hienoista malleista tuskin vetää vertoja tuolle perinteiselle: vähemmän osia, yksinkertaisempi valmistus, halvempi - ja jälleen kerran huomattavasti pidempi käyttöikä näihin muovisiin verrattuna.

Vilkkuvat sandaalit

Yllätys kotona oli melkoinen, kun pojan uudet sandaalit rupesivat vilkkumaan! Mikäköhän ajatus tuossa on? Tai miten joku on voinut saada päähänsä upottaa kengänpohjaan pariston, kasan elektroniikkaa ja erivärisiä ledejä? No, toisaalta tuollainen voi moninkertaistaa kenkien arvon lapsen silmissä, ja täytyy myöntää, että nostetaanhan meille aikuisillekin suunnatuissa tuotteissa arvoa vähintään yhtä kummallisilla piirteillä.

Hinnassa tuo lisäarvo ei kuitenkaan näy: vilkkuvaloja on vain halvoissa 5-15 €:n keinonahkakengissä - nahkaisissa 30-60 € sandaaleissa moista villitystä ei näytä esiintyvän.

Näinköhän nuo ovat sitten ongelmajätettä aikanaan?

Yrityslahjoja

Työnantaja muisti repulla ja pyyhkeellä. Aina yhtä mukava ele - parantaa samalla työilmapiiriä, yhteishenkeä, motivaatiota jne. Hyvää on se, että kummallekin on käyttöä, huonoa taas se, että kummallekaan ei ollut tarvetta. Työnantajan tarjoamista lahjuksista ei oikein voi kieltäytyäkään eikä niitä myöskään kovin usein tule lahjoitettua eteenpäin, logot kun yleensä ovat aika näkyviä.

Vuosien varrella on kertynyt yhtä ja toista työnantajien lahjoittamaa kamaa. Mieluisimpia, kestävimpiä ja eniten käytettyjä ovat olleet laadukkaat vaatteet (esim. GoreTex-takit), metalliset keittiövälineet (veitset, juustohöylät jne.), kodin tekstiilit sekä tietysti ruoka ja juoma. Erittäin hyviä lahjoja ovat myös olleet mm. palovaroitin ja sammutuspeite. Turhimpia (ja myös yleisempiä) varmaan T-paidat ja lippalakit.

Aikanaan oli itselläkin tarve lahjoa asiakkaita, ja tuolloin tuli mietittyä myös lahjojen kestävyyttä. Kaikkein mieluisimmaksi osoittautui aatonaattona henkilökohtaisesti asiakkaan kotiin viety joulukuusi. Halpaa ja kestävää, vaikka vähän vaivannäköä vaatikin.

Nappikset

Urheiluvälineiden osto- ja myyntiliike on mahtava keksintö: jalkapallokengät viidellä eurolla - ja vielä riittävän vanhat ollakseen kunnollista tekoa. Erityisesti lasten urheiluvälineet tuntuvat jäävän pieneksi lähes uusien veroisina, joten niiden kierrätys kyllä kannattaa.

Vanhoista kengistä eroon pääseminen sen sijaan on vähän ongelmallista. Käyttökuntoisia jalkineita ei viitsisi heittää kaatopaikalle. Pitäneekin selvittää, saako niitä laittaa UFF:n keräysastioihin.

Juoma-astia kanoille

Mietin kaupassa pitkään 8 € muovisen ja 35 € peltisen juoma-astian välillä. Mieli olisi tehnyt peltistä, mutta hinta ratkaisi. Peltinen olisi jälleen kerran varmaan pitkä-ikäisempi ja tarvittaessa korjattavissa.

Suurempi ongelma tosin on tämänkin esineen tarve - joka siis perustuu pelkkään omaan mukavuudenhaluun, kun ei tarvitse olla noita vesiä joka päivä kanniskelemassa.

Löytöjä kaatopaikalta

Kävipä hyvä tuuri: olin taannoin viemässä puutavaraa kaatopaikalle ja siinä puutavarakasan vieressähän lojui kaksi täysin käyttökelpoista rottinkista nojatuolia! Muutama punos oli lähtenyt purkautumaan, mutta pienellä laittamisella noista saadaan täysin toimivat istuimet. Eikun kyytiin vain - olikin juuri mietitty, että minkälaiset tuolit pitäisi hankkia parvekkeelle.

Portilla piti hetki anella, että sai ottaa nuo tuolit mukaan. Kaatopaikka kun ei ole mikään kierrätyskeskus. Ja ymmärtäähän sen: turvallisuusnäkökohdat yms. pitäisi miettiä aika lailla uudelleen, jos kasoja penkomassa olisi jatkuvasti ihmisiä.

Ja ymmärrän kyllä sitäkin, joka joutui tuoleista luopumaan, kun ei niille ehkä ollut enää paikkaa (ja juhannuskokon sytyttämiseen oli liian pitkä aika). Kierrätyskeskuskaan ei nykyään enää ota vastaan kuin priimatavaraa. Onneksi edellinen omistaja oli sentään arvostanut tuoleja sen verran, että oli jättänyt ne siististi kasan viereen eikä heittänyt niitä romun sekaan.

Vähemmän paperia

Iloiseksi yllätykseksi Hesarin saa tilattua pelkästään perjantaista sunnuntaihin, vaikka tuollaista mahdollisuutta ei missään mainitakaan. Vaihdoin siis 7-päiväisen tilauksen tuollaiseen, joten saadaan nyt säästettyä ainakin muutama kilo paperia vuodessa. Saa nähdä, miten tuohon tottuu, mutta enää ei ainakaan arkipäivisin tarvitse stressata lukemattomista lehdistä. Samalla tilasin verkkohesarin. Kokeillaan nyt sitten samalla, tuleeko sitä luettua. Lukukokemus siinä on kyllä surkea verrattuna hyvin taitettuun paperilehteen, jossa on mukana myös mainokset, ilmoitukset ja muu mielenkiintoinen.

Hinnoittelu ei kyllä paljoa tukenut tuota ratkaisua: kaikki päivät ja verkko maksaa n. 245 €/vuosi ja pe-su+verkko n. 235 €/v. Mutta säästyypä stressiä, jätepaperin kantamista ja postilaatikon saranoita. Vaikea sanoa, mikä olisi ollut ratkaisu, jos hinta olisi vieläpä noussut tuon muutoksen seurauksena.

Lisäksi laitoin postilaatikkoon viimein 'Ei mainoksia, kiitos'-tarran. Aikaisemmin luin innolla rautakauppojen mainokset, mutta nyt kun kaikki ostaminen on ruvennut tuntumaan vastenmieliseltä, ei noistakaan luopuminen tuottane ongelmia.