Nykyinen kulutus ei voi jatkua - vai voiko?
Päätin kirjoittaa ylös kaiken tavaran, minkä ostan, tai mikä muulla tavalla tulee hankittua - ja pohtia sen kestävyyttä. Tavoitteena on vaikuttaa omaan kulutuskäyttäytymiseen - ja parhaimmillaan toistenkin. Siis kuluttaa kestävämmin tai vähemmän. Kestävyyden on tarkoitus olla pääasiassa ekologista kestävyyttä, mutta varmaan ajoittain muutakin: ekonomista, esteettistä, eettistä, emotionaalista...
23.4.06
Kestopuun kestävyydestä
Jaahas, taitaa olla taas kevät ja terassien rakentamisen sesonkiaika, kun rautakaupat tarjoavat kilpaa painekyllästettyä rallilautaa pitkälti alle euron metri. Vaan annapa olla, jos haluaisit käyttää käsittelemätöntä puuta: samaa tavaraa ei ole tarjolla kyllästämättömänä, joten joudut käyttämään tuplasti kalliimpaa 'laudelautaa' tms. Kuka kumma haluaa rakentaa lapsilleen hiekkalaatikon tai tomaateilleen kasvupaikan materiaalista, jonka purukin on ongelmajätettä? Ja miten siitä hankkiudutaan aikanaan eroon?
Maata vasten olevissa rakenteissa kestopuun vielä ymmärtää, mutta laudoituksen voisi tehdä yhtä hyvin tavallisesta laudasta. Jos se pääsee tuulettumaan kunnolla, se kestää taivasalla hyvinkin 20 vuotta. Ja samassa ajassa aurinko on haristanut kestopuunkin vaihtokuntoon. Eli auringolta se puu pitäisi ennemminkin saada suojattua eikä niinkään lahoamiselta. Myös nykyinen muoti rakentamisessa on vähän erikoista: kaikki päädyt ja muut kolot koteloidaan umpeen, ettei ilma vain pääsisi kiertämään ja vaihtumaan.
Kestopuun rinnalle on nousemassa kotimainen lämpökäsitelty mänty, mikä lieneekin kestävä vaihtoehto. Kemikaaleja ei tarvita, ja jos optimitapauksessa vielä energiakin tuosta käsittelystä saadaan talteen, niin prosessikin vaikuttaa tehokkaalta. Laitoin itse hiljattain yhden parvekkeen tavallisesta höylätystä kuusesta ja yhden terassin lämpöpuusta, joten seurataan nyt sitten noiden kestämistä.
Pelkään pahoin, että seuraava muoti on terassien tekeminen eksoottisista sademetsien puista, joita puutarhakalusteissa on suosittu jo vuosikausia. Tämä taas tuntuu ekologisesti ajatellen aimo harppaukselta taaskepäin. Toisaalta vanha puuseppä-opettajani totesi aikanaan viisaasti: "Milläs muulla ne sitten kännykkänsä maksaisivat." Niinpä niin.
Kamerasta loppui virta, joten siihen tarvittiin uusi lithium-paristo. Onneksi se on sentään vielä vanhaa kunnon filmiä käyttävä malli, joten tuolla pärjäillään taas muutamia vuosia. (Kumpikohan muuten on kestävämpi valinta - filimi vai digi?)
Muuten en oikein tiedä, onko kestävämpää käyttää akkuja vai paristoja? Tavalliset perusparistot lienevät jätteenä kohtuullisen ongelmattomia, eikä niiden valmistukseenkaan kai liity kovin erikoisia kuormituksia. Akuissa taas on ainakin raskasmetalleja, mutta jos ne kierrätetään asianmukaisesti, ei niiden pitäisi päästä luontoon. Eli jos akku jaksaa riittävän monia latauksia, se lienee kestävämpi vaihtoehto.
Sähkölaitteissa erilaiset ladattavat, johdottomat mallit tuntuvat järjestäen huonommilta kuin johdolliset imurit, silitysraudat, partakoneet, puutarhatyökalut jne. Akku vaikuttaa näissä olevan aina heikoin lenkki, ja tuntuu todella tympeältä hylätä koko laite, kun akku ei enää lataudu, eikä varaosia ole järkevästi saatavilla. Ja lisäksi tulee vielä jokaisen laitteen mukana riesaksi yksi uusi laturi - täydellisen hyödytön laitteen käyttöiän jälkeen, vaikka toimisi vielä hienosti. Akkupora lienee ainoita perusteltuja johdottomia laitteita.
Tulipa aloitettua uudessa duunissa: mielestäni en olisi tarvinnut uutta puhelinta, kun vanha omani toimii ihan hienosti, mutta uusi puhelin annettiin silti automaattisesti. Läppärissä taas on sen verran rajoituksia, ettei se oikein palvele muussa kuin duunikäytössä - eli siis pitää hankkia erillinen kone kotiin.
Pienellä suunnittelulla olisi tätäkin ehkä vielä kehitettävissä kestävyyden näkökulmasta. Muuten on kyllä erittäin hyvä fiilis duunin suhteen!
Taas on syöty suklaamunia ja nurkat on täynnä pieniä muoviesineitä. Sormusajoista on tultu pitkälle: nykyiset pienet muoviesineet ovat täynnä konstruktioita, mekaniikkaa, yksityiskohtia, toimintoja... Osa ilahduttaa hetken ja päätynee roskikseen seuraavan raivauksen yhteydessä - osa saattaa ilahduttaa pidempäänkin. Jotenkin jää kuitenkin sellainen vaikutelma, että mikä on 'ilmaiseksi' saatu, ei voi olla kovin arvokasta lapselle. Positiivisin yllätys oli kankainen Nalle Puh -merkki, joka sopivaan vaatteeseen kiinnitettynä kulkee vaatteen mukana lumpuksi asti.
Voisikohan nuo yllätykset pakata jotenkin kevyemmin kuin tuo jokaisen munan sisällä oleva muovihylsy? Tai ehkä vielä parempaa - voisiko sille keksiä jotain hyötykäyttöä?
Kummallista tämä materian hamstraaminen: ensin kaksi ihmistä perustaa omat kotinsa ja hankki pikku hiljaa kaiken tarvitsemansa ja ehkä aika lailla tarpeetontakin. Sitten muutetaan yhteen ja ruvetaan rakentamaan yhteistä kotia. Ylimääräisestä kamasta hankkiudutaan jollain tapaa eroon ja ruvetaan haalimaan kasaan yhdessä tarvittavaa ja yhdessäkin tarpeetonta tavaraa. Lapsia tulee, ja tavaran määrä kasvaa. Jossain vaiheessa lapset muuttavat pois ja aloittavat saman keräilyn taas lähes nollasta. Ja kun meistä aika jättää, on lapsilla taas riesana hankkiutua eroon kaikesta tästä, joka siihen mennessä on muodostunut heillekin tarpeettomaksi.
Vanha malli, jossa kolme sukupolvea asui samassa taloudessa ei siis itse asiassa ollutkaan pelkästään sosiaalinen ilmiö. Materian käytön kannalta ajateltuna se oli myös ekologisesti erittäin tehokasta!
Vieraita kävi kyläilemässä, ja tuliaiset olivat mitä mieluisimpia: kukkia ja viiniä. Eli kaikkea, mistä on helppo hankkiutua eroon, voi ottaa hyvillä mielin vastaan. Ihania ruusu- ja tulppaanikimppuja katsellessa ei tule edes miettineeksi, mistä kaukaa ne on kuljetettu. Hienointa on, että ne aikansa meitä ilahdutettuaan päätyvät ilahduttamaan ensin kompostin kastematoja ja sitten kasvimaan istutuksia.
Tuskinpa painavien viinipullojen rahtaaminen ympäri maailmaa on kaikin puolin perusteltua, mutta kyllä italialaista luomupunkkua ilahduttavampaa tuliaista on äkkiseltään vaikea keksiä!
Taannoin hankittuun laverisänkyyn piti hommata patja. Tolkuttoman hintainen (42 €/kappale) pala vaahtomuovia tuntuisi ajavan asiansa ja mahdollistavan loikoilun varsin mukavasti.
Kestävyydestä sen sijaan on vaikeampi tehdä johtopäätöksiä. Ajoittain tulee vastaan monia vuosikymmeniä vanhoja patjoja vielä täysin kunnossa. Toisaalta taas muistan kyllä nähneeni vaahtomuovin hajoavan murusiksi lähinnä kai valon vaikutuksesta jo kymmenessä vuodessa. Jälleen kerran valikoima on olematon ja laatua on mahdotonta arvioida. Mutta toivotaan, että kestäisi nyt ainakin yhden sukupolven satunnaisen käytön. Myöskään en tunne vaahtomuovin tuotantoprosessia - mitä kaikkia myrkkyjä siinä käytetään ja paljonko energiaa tuhlataan.
No, vaihtoehtoja ei juuri ole. 50 vuotta vanhalla jouhipatjalla nukkuminen on hieno kokemus, mutta mistä sellaisia enää saa - ainakaan mihinkään järkevään hintaan.
Piti ostaa uusi työkalupakki. Yllättäen kaupat ovat täynnä mitä hienomman näköisiä muovisia pakkeja. Lokeroita on vaikka kuinka, ja sunnittelussa on selvästi muutenkin nähty vaivaa. Käytettävyys on kuitenkin kaikissa vähän kyseenalainen: sisällä on pienemmille työkaluille erillinen kaukalo, joka pitää ensin nostaa pois, että pääsee käsiksi kaukalon alla oleviin kaluihin. Eli tarvitaan joko kaksi kättä, tai paikka johon laskea ensin tuo kaukalo. Niin ikään kannen päällä on kaikkein pienimmille tavaroille lokeroita, jotka kääntyvät ylösalaisin kantta avattaessa. Jos lokeron kansi tässä tilanteessa aukeaa, niin jälki on kamalaa...
Jos jostain onnistuu löytämään vanhanmallisen peltisen pakin, niin valikoimaa ei ainakaan ole yhtä mallia enempää eikä kiinalaisen työn laadussa ole hurraamista. Sininen peltilaatikko ei ole erityisen hienon näköinen eikä siinä ole lokeroita pikkutavaroille. Mutta se kestää varmasti kauemmin! 50 vuotta ei ole aika eikä mikään peltiselle pakille, ja jos se menee rikki, sen voi korjata. Olisi sen sijaan aika ihme, jos muovinen pakki olisi käytössä vielä 20 vuoden päästä. Jossain vaiheessa siitä tulee pakkasella huitaistua sarana rikki, minkä jälkeen se on entinen. Valitsin peltisen.
Muovi on erinomainen materiaali ja ruiskupuristus mahtava valmistusmenetelmä. Jotenkin vain törmää jatkuvasti kohteisiin, joissa joku parempi materiaali on lyhytnäköisesti korvattu muovilla.
Ostin samalla suihkepullon. Ilman muovia tätäkään ikkunanpesijän ehdotonta varustetta ei olisi. Toisaalta - edellinen suihkepullo lakkasi toimimasta kahden vuoden käytön jälkeen...
Tulihan se toinenkin paketti sieltä - juuri kun olin iloinnut siitä, että tänä vuonna päästiin yhdellä.
Jos jaksan, etsin sieltä lähettäjän tiedot, ja kysyn, miten se palautetaan. Jos en, vien koko paketin paperinkeräykseen. No, ehkä sentään poistan muovikääreen ensin.
Huomasin tuossa, että avaamaton paketti puhelinluetteloita on lojunut eteisen nurkassa jo kuukauden odottamassa, että keksisin helpon tavan päästä siitä eroon. Onneksi niitä ei tänä vuonna ole tullut kuin yksi setti. Pitäisi varmaan laittaa postilaatikkoon kyltti 'Kiitos, ei luetteloita - enää koskaan'.
Luetteloa tulee käytettyä muutaman kerran vuodessa, ja silloin riittäisi viisikin vuotta vanha luettelo varmaan hienosti. Jos numero on muuttunut, kertoo automaatti oikean numeron. Ja jos ei tiedä mitä etsii, se löytyy helpommin netistä.
Voisiko tämän pakkosyöttämisen korvata vaikka netissä olevalla 'Lähettäkää minulle uusi puhelinluettelo'-palvelulla? No, tuossa tulisivat varmaan jakelukustannukset vastaan. Tai sitten sitä pitäisi mainostaa niin paljon, että kustannusrakenne ei enää kestäisi.
En tiedä, mikä olisi parempi ratkaisu. Mutta sen tiedän, että en halunnut kuluttaa tuota usean kilon paperikasaa.
