Nykyinen kulutus ei voi jatkua - vai voiko?
Päätin kirjoittaa ylös kaiken tavaran, minkä ostan, tai mikä muulla tavalla tulee hankittua - ja pohtia sen kestävyyttä. Tavoitteena on vaikuttaa omaan kulutuskäyttäytymiseen - ja parhaimmillaan toistenkin. Siis kuluttaa kestävämmin tai vähemmän. Kestävyyden on tarkoitus olla pääasiassa ekologista kestävyyttä, mutta varmaan ajoittain muutakin: ekonomista, esteettistä, eettistä, emotionaalista...
31.10.06
Pohdintoja pyykinpesusta
Pyykkiaineen valitseminen kaupassa on aina yhtä tuskaa: tuotteissa ei ole mitään vertailtavia eroja, ja valinta pitää tehdä pelkkien mainosten ja pakkausten luomien mielikuvien perusteella. Myös hintojen vertailu pulvereiden ja nesteiden välillä on mahdotonta - sen sijaan pitäisi tietää hinta per pesu.
Luulin tämän ongelman ratkenneen jo kertaalleen, kun naapuri tuli muutama vuosi sitten kaupittelemaan Golden Productsin pyykkiainetta. Vaikka ko. organisaatio kovasti epäilyttikin, oli helppoa valita tuo pulveri: sitä sai helposti ja läheltä (naapuri toi tarvittaessa), edes joku etäisesti tuttu suositteli sitä (joskin omista intresseistään), sillä oli (jopa ekologisesti) ylivertaisia ominaisuuksia - ja mikä parasta - se tuli yli vuodeksi riittävissä pakkauksissa. Muutaman vuoden käytön jälkeen huomattiin kuitenkin, että pyykki ei tullut enää puhtaaksi. Esim. trikoissa oli 60 asteen pesunkin jälkeen todella ummehtunut haju. Pesuainemerkin vaihtaminen auttoi tähän välittömästi.
Valinta oli edelleenkin yhtä vaikeaa. Tällä kertaan päädyin erityisesti mustalle pyykille suunnitellulle ainelle, koska se oli ainoa, joka erottui jollain tavalla muista, ja koska meillä mustaa pyykkiä pestään aika usein. Ikävä kyllä se oli nestemäistä, mistä aina tulee mieleen, että taas kuljetetaan turhaan vettä ympäriinsä.
Ekologisista lähtökohdista pesuainetta on vaikea valita, koska tietoa ei tunnu löytyvän mistään. Huuhteluaineen suhteen voisi ajatella, että kaikki ylimääräiset kemikaalit kuormittavat turhaan. Ja pesu 40 asteessa on varmaan parempi kuin 60 asteessa, kun suurin osa tuosta energiasta menee kuitenkin viemärin kautta harakoille. Hienoa muuten, että Helsingin Energia ottaa lämmön talteen myös jätevedestä!
Kun se talvi sieltä taas toivottavasti kuitenkin tulee, niin piti pitkästä aikaa ostaa uusi talvitakki. Päädyin villakankaiseen, mutta valinta oli puhtaasti esteettinen, ei eettinen eikä ekologinen. Toisaalta Hesarissa hiljattain (Hinta & Laatu 4.10.2006) olleen jutun perusteella talvitakin materiaalilla ei juuri olekaan merkitystä ekologisen kestävyyden kannalta: kuormitus tulee värjäyksestä ja muusta jälkikäsittelystä sekä logistiikasta. Itse olisin kuvitellut, että kestävimpiä olisivat luonnonmateriaali (turkis, nahka, villa, puuvilla, untuva) ja pahimpia öljypohjaiset keinokuidut. Ilmeisesti näin ei sitten olekaan, vaikka selkeää kokonaiskuvaa oli jutun perusteella vaikea muodostaa.
Neljä vanhaa takkia päätyi samalla UFF:n kautta toivottavasti hyvään käyttöön. Eräskin jo lähes 10 vuotta vanha takki oli edelleen täydessä kuosissa - toivottavasti sille löytyy uusi omistaja, jolla ei ole sosiaalisia paineita esiintyä edes jollain tapaa ajanmukaisesti puettuna.
Miksiköhän konferensseissa aina pitää jakaa materiaali jonkinlaisessa repussa tai olkalaukussa? Näille ei yleensä ainakaan meidän huushollissa ole mitään käyttöä. Tällä kertaa NordiCHI 2006:ssa annoin repun ja sen sisällä olleen kummallisen muoviesineen takaisin järjestäjille toivoen, että se sitä kautta päätyisi jollekin, joka sitä oikeasti voisi tarvitakin.
CHI 2000 oli iloinen poikkeus: siellä materiaali annettiin tavallisessa, tukevasta kankaasta tehdyssä kauppakassissa, joka meillä on ostoskassina lähes päivittäisessä käytössä edelleenkin!
Tuntuu typerältä hankkia tällaista raskasmetalleja sisältävää, kyseenalaisesti kierrätettävää elektroniikkaa, jonka käyttöikä jää yleensä valitettavasti muutamaan vuoteen. No, digitallentimen kanssa pääsee sentään aika totaalisesti eroon DVD-levyistä, VHS-kaseteista yms. oheiskrääsästä, ja henkilökohtaisella tasolla se muutama tunti viikossa, minkä viettää TV:n ääressä muuttuu kyllä kertaluokkaa laadukkaammaksi, kun voi itse valita, mitä katsoo. Ja kun kerran on käyttänyt tallentavaa boksia, ei siitä enää voi luopua.
Tässä kohtaa pitää kuitenkin ottaa esille myös ergonominen kestävyys (eli käytettävyys): Meidän edellinen boksi oli Nokia 260T. Sitä käyttäessä tuntui uskomattomalta, että käyttöliittymään on päässyt jäämään sellaisia lapsuksia, joita siellä muutamassa paikassa oli. Nyt kun otti käyttöön huomattavasti uudemman, markkinoiden kärkeä edustavan Topfieldin, täytyy todeta, että monet Nokian UI-ratkaisut olivat sittenkin todella elegantteja tähän verrattuna. Esim. kaukosäätimen ja ohjelmaoppaan käytön suunnittelussa on tässä mallissa jätetty uskomaton määrä työtä tekemättä. Moni asia on tietysti parantunut, mutta keskeisimpien toimintojen osalta tulee melkein ikävä nokialaista. Tai sitten iän myötä on jo tullut niin kova muutosvastarinta, että uuden opettelu tuntuu jo valmiiksi vastenmieliseltä. Tavallisia käyttäjiähän tällaiset asiat eivät häiritse tippaakaan, mutta UI-ammattilainen ei voi ummistaa silmiään...
Tämä kirja piti tapojen vastaisesti ostaa, vaikka lainasinkin sen ensin kirjastosta. Kerrassaan loistava opus, paljastaa koko raadollisen totuuden kaikessa karmeudessaan. Lisäksi erittäin hyvä tietolähde, kun haluaa palata asiaan uudestaan myöhemminkin.
Toivoisin kaikkien lukeven tämän, vaikka en minään miellyttävänä lukukokemuksena sitä voi kenellekään suositella. Älä lue krapulassa tai muussa maailmantuskan mielentilassa.
Tässäpä hyvä esimerkki turhuudesta: vaikka kelloja on joka puolella, pitää vielä saada ranteeseen yksi lisää keikkumaan. Itse elin viimeiset kymmenkunta vuotta ilman rannekelloa, mutta nyt oli ruvennut taas tekemään mieli sellaista: osittain ajan takia ja osittain muuten vaan (ettei näytä köyhältä...).
Kestävyyttä ajatelleen olisi varmaan paras sellainen malli, joka lataa itsensä käden liikkeistä. Itse päädyin kuitenkin perinteiseen svetsiläiseen kvartsikelloon, johon siis pitää vaihtaa patteri parin vuoden välein. Aika kasahan niistäkin vuosikymmenien saatossa kertyy, mutta olisikoi kuitenkin niin, että suurimman kuormituksen tuollainen täyttää matkalla käyttäjänsä ranteeseen. Sen jälkeen kestävyydessä on enää kyse siitä, miten kauan tuo toimii.
Tai itse asiassa tuolla toiminnallisella käyttöiällä ei sittenkään taida olla juuri merkitystä: se, mikä nyt näyttää ajanmukaiselta, on tällaisissa tuotteissa tyylillisesti täysin käyttökelvoton jo viiden vuoden päästä. Ehkäpä tämän takia kannattaisikin kaikissa muotijutuissa käyttää niitä kaikkein klassisimpia tuotteita - ne kun kestävät aikaa kaikkein parhaiten. Toisaalta ne ovatkin kyllä sitten samalla niitä kaikkein kalleimpia tuotteita: Rolexeja yms.
Viro on kerrassaan valloittava matkakohde: kauniita paikkoja, vanhoja kaupunkeja, käsityöläisiä, luontoa, oikeaa maaseutua, ystävällisiä ihmisiä. Ja mikä parasta: niin lähellä, että pääsee lentämättä perille!
Tallinnasta tulee myös tuotua yleensä varsin kestäviä tuliaisia. Tällä kertaa mukaan tarttui kaksi koristeellista palaa saippuaa ja lapsille käsin kudotut villasukat. Kerrassaan hienoa, että joku jaksaa vielä tehdä itse saippuaa, eikä kaikkea tarvitse kuljettaa suurista tehtaista ympäri maailmaa.
Nykyinen muoti päällystää asuntojen lattioita laatoittamalla muuten kuluttaa sukkia ennätyspaljon. Noissakin villasukissa lienee reikä jo yhden talven käytön jälkeen. Eikä kukaan enää tunnu parsivan sukkia, kun kaukoidästä tuodut pörröiset fleece-sukat tms. saa marketista parilla eurolla. Mihinköhän reikäisiä sukkia voisi hyödyntää?
