24.9.06

Pakasterasioita ja pohdintoja säilömisestä

Mikäköhän olisi kestävin tapa säilömiseen? Kuivaaminen taitaa tässä viedä ylivoimaisen voiton: ei vaadi välineistöä eikä energiaa sen enempää kuivattaessa kuin säilyttäessäkään. Lisäksi kuivaaminen säilyttää ilmeisesti niin maun kuin ravintoaineetkin kaikkein parhaiten. Kummallista, että tätä ikivanhaa säilömismenetelmää ei käytetä sen enempää. Meilläkin kuivuri odottaa lähes käyttämättömänä kellarissa: yleensä kuivataan vain yrttejä.

Vanha kunnon purkkiin säilöminen - siis esim. hilloaminen - tuntuisi myös aika kestävältä tavalta. Kun sen tekee huolella, säilyvyys on taattu vuosikausiksi. Uusimpana tulokkaana pakastaminen sen sijaan vaatii melkoisen laitteiston: kymmeniä kiloja painavan, kyseenalaisia nesteitä ja eristemateriaaleja sisältävän, sähköä kuluttavan ja tilaa vievän hökötyksen. No, sähkön kulututuksesta en olisi huolissani, kun taloja kuitenkin pitää jollain lämmittää puolet vuodesta. Toisaalta pakastin vie eniten sähköä juuri kesäkuumalla, kun lämmitystä ei muuten tarvittaisi. Meillä pakastearkku on onneksi kellarissa, jossa kesälläkin on viileää ja talvella jopa pakkasta.

Kestävintä olisi varmaan käyttää pakastamiseen kaikki mahdolliset eri tuotteiden mukana kertyneet muovirasiat. Meillä kuitenkin tarvittiin nyt lisää rasioita, joten päädyin ostamaan uusia, pakastamiseen suunniteltuja kestäviä purkkeja. Pakastepussit voisivat olla kestävämpiä, mutta niiden peseminen on hankalampaa. Ja eiköhän tuollainen tukeva muovirasia kestä huolellisessa käytössä ainakin parikymmentä vuotta.

5 Comments:

At 17:04, Blogger Zacharias said...

This comment has been removed by a blog administrator.

 
At 17:11, Blogger Zacharias said...

Suolaaminen olisi varmasti kalojen ja lihojen kohdalla varsin kestävä vaihtoehto. Voipi vaan olla, että suolaamalla säilötyt elintarvikkeet ei kovin monen makumieltymyksiin sovi.

Olisi kyllä hienoa, jos säilömis kulttuuri lisääntyisi. Varsinkin erilaisten kasvisten purkittaminen olisi varsin kestävä vaihtoehto, jos sitä verrataan nykysysteemiin, jossa kaikki olettavat, että tuoreita kasviksia saa ympäri vuoden. Niimpä Suomessa syödään talvella espanjalaisia tomaatteja ja Etelä-Afrikasta lennätettyjä omenia.

 
At 22:04, Blogger Tomi said...

Juuri näin! Tai sitten syödään kotimaisia vihanneksia, joiden kasvattamiseen tarvitaan kasapäin lämmitystä ja valaisemista. Tuskin sekään on kovin kestävää.

Enpä olisi kovin yllättynyt, jos joskus lähivuosina vaikkapa jonkun luonnonoikun seurauksena tuo toimitusketju rupeaisi horjahtelemaan: öljyn toimitus kuljetusteollisuudelle katkeilisi pahemman kerran tai sähköä ei saataisi viikkoihin. Ehkä sitten herättäisi siitä turvallisuudentunteesta, että kaikkea saa kaupasta koska tahansa. Tai sitten kun kohtuuhintainen öljy joskus (toivottavasti) loppuu ja globalisaatio perutaan; eipä lennätellä tomaatteja enää Kanarian saarilta.

(maalailenkohan vähän liian pessimististä tulevaisuuskuvaa...)

 
At 11:45, Blogger Vapaaherra said...

Suomalainen tapa kasvattaa esim. tomaatteja kasvihuoneissa läpi talven on kyllä aika kovasti sähköä (tai öljyllä niitä kai lämmitetään) vievää puuhaa... Toisaalta, vaihtoehto on rahdata ne jostain espanjasta. En tiedä, kumpi on ekotehokkaampaa -- tai terveellisempää...

 
At 22:36, Anonymous Anonymous said...

Kuivaus ja suolaus ovat yllättävän käyttökelpoisia yllättävän monen ruuan kohdalla. Itse olen kuivannut hyvällä menestyksellä mm. perunaa ja porkkanaa ja huonolla sipulia (tuli pahaa).

Veikkaanpa, että ekotehokkain muoto on kuivaus, erityisesti jos tehdään ulkona. Kyllähän kalaa ja lihaakin on kuivattu iät ja ajat.

Onkohan teollinen purkittaminen ekotehokasta? Itse tykkään kovasti nauttia purkitettuja muikkuja...

 

Post a Comment

<< Home