17.5.06

Ostoksilla Ikeassa

Pidentyneet päivät rupesivat taas häiritsemään lasten nukkumaanmenoa, kun edelliset laskoskaihtimet eivät juuri huonetta ilta-auringolta pimentäneet. Ostin Ikeasta (kuten edellisetkin) niiden tilalle vastaavat, mutta paksummasta kankaasta tehdyt ja huomattavasti kalliimmat. No, pettymys oli melkoinen, kun eivät nämäkään pimentäneet käytännössä juuri yhtään paremmin. Vaan eipä noita seinälle ripustettuja kaihtima enää pauttamaankaan jaksanut ruveta. Onneksi edellisille oli sentään uusi käyttö jo valmiina.

Samalla reissulla ostin kissalle muovisen ruokakupin. Tämäkin rupesi kaduttamaan lähes saman tien - olisihan tuo yhtä lailla syönyt vaikkapa jostain vanhasta posliinikiposta. Jotenkin vain tuo yksi euro tuntuu olevan rajahinta kaikelle harkinnalle ostohetkellä.

Taas tuli kulutettua turhaan, vaikka eihän noissa kaihtimissa nyt onneksi ole kuin pala puuvillakangasta ja pätkä narua. Kuitenkin - ajoittain tulee hankittua tavaraa, jonka oikeasti voisi palauttaa, jos palauttaminen olisi tehty jotenkin helpommaksi.

Periaatteessa olen ihaillut Ikean tarkkaan suunniteltua palvelukonseptia sekä tapaa, jolla designereista otetaan kaikki irti. Mutta sisältö on kyllä tuottanut aika monta pettymystä.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home