6.4.06

Kaikkea muovista?

Piti ostaa uusi työkalupakki. Yllättäen kaupat ovat täynnä mitä hienomman näköisiä muovisia pakkeja. Lokeroita on vaikka kuinka, ja sunnittelussa on selvästi muutenkin nähty vaivaa. Käytettävyys on kuitenkin kaikissa vähän kyseenalainen: sisällä on pienemmille työkaluille erillinen kaukalo, joka pitää ensin nostaa pois, että pääsee käsiksi kaukalon alla oleviin kaluihin. Eli tarvitaan joko kaksi kättä, tai paikka johon laskea ensin tuo kaukalo. Niin ikään kannen päällä on kaikkein pienimmille tavaroille lokeroita, jotka kääntyvät ylösalaisin kantta avattaessa. Jos lokeron kansi tässä tilanteessa aukeaa, niin jälki on kamalaa...

Jos jostain onnistuu löytämään vanhanmallisen peltisen pakin, niin valikoimaa ei ainakaan ole yhtä mallia enempää eikä kiinalaisen työn laadussa ole hurraamista. Sininen peltilaatikko ei ole erityisen hienon näköinen eikä siinä ole lokeroita pikkutavaroille. Mutta se kestää varmasti kauemmin! 50 vuotta ei ole aika eikä mikään peltiselle pakille, ja jos se menee rikki, sen voi korjata. Olisi sen sijaan aika ihme, jos muovinen pakki olisi käytössä vielä 20 vuoden päästä. Jossain vaiheessa siitä tulee pakkasella huitaistua sarana rikki, minkä jälkeen se on entinen. Valitsin peltisen.

Muovi on
erinomainen materiaali ja ruiskupuristus mahtava valmistusmenetelmä. Jotenkin vain törmää jatkuvasti kohteisiin, joissa joku parempi materiaali on lyhytnäköisesti korvattu muovilla.

Ostin samalla suihkepullon. Ilman muovia tätäkään ikkunanpesijän ehdotonta varustetta ei olisi. Toisaalta - edellinen suihkepullo lakkasi toimimasta kahden vuoden käytön jälkeen...

4 Comments:

At 15:24, Blogger Cairbre said...

Pari vuotta sitten yritin löytää työkalumattoa, eli kankaista mattoa jossa on lokerot työkaluille ja jonka voi rullata kasaan ja ottaa mukaan asiakkaalle (teen huoltotöitä). Kaikissa rautakaupoissa missä kävin mua katsottiin kuin vähämielistä tyttölasta joka puhuu omiaan ja mulle selitettiin että a) sellaista työkalujen säilytysjärjestelmää ei ole olemassa ja että b) sille ei ole kysyntää. Vaikka mulla on useita (miespuolisia) työkavereita joilla on työkalumatto käytössä ja jos mä olen sitä kysymässä niin kai sille on kysyntää.

Noh, pitänee ommella sellainen itse. Tai lähettää joku työkavereista sitä kysymään mun puolesta :)

 
At 21:21, Blogger Tomi said...

Jep, tuollainen kannattaa ehdottomasti tehdä itse, kun materiaalit on helposti saatavilla ja kotikonstein työstettävissä! Saa sitten juuri sellaisen kuin itse tarvitsee. Itselläni on ollut sarja kiintoavaimia vastaavanlaisessa isäni tekemässä farkkukankaisessa matossa parikymmentä vuotta. Ja eiköhän tuo periydy sitten pojalle aikanaan...

 
At 18:44, Blogger Cairbre said...

tai tyttärelle ;)

 
At 13:06, Blogger Vapaaherra said...

Tuossa on taas hyvä esimerkki, miten hyvistä ja kestävistä ratkaisuista on siirrytty kulutustalouden puolelle....
Nyt remonttia tehdessäni on välillä tehnyt pahaa syntyvän jätteen määrä: tyhjiä purkkeja ja tuubeja, suojapapereita ja -muoveja, pakkausjätettä, maali- ja liuotinjämiä. Tosin suurin osa varsinaisista remonttivälineistä kestää kyllä seuvaallekin kerralle. Osan olin säästänyt edellisen asunnon keittiöremontin jäljiltä varastoon, josta kävin ne noutamassa taas käyttöön.

 

Post a Comment

<< Home