2.6.07

Lelumaasturi

En ollut oikein innostunut ajatuksesta, kun vaimo ehdotti, että hankkisimme 3-vuotiaalle pojalle syntymäpäivälahjaksi akkukäyttöisen, moottorilla kulkevan, oikeasti ajettavan leikkimaastoauton. Käynti kaupassa kuitenkin muutti mielen: vaikka ensivaikutelma olikin muovisen heppoinen, sai myyjän vakuuttava kertomus useamman vuoden omakohtaisesta käyttökokemuksesta harkitsemaan asiaa uudelleen. Jopa varaosia tuntui olevan saatavilla, joten eiköhän se käyttökunnossa saada pysymään.

Ja itse asiassa laite on ihan mahtava: mootorit jaksavat vetää ylämäessäkin ja akut tuntuvat kestävän päivän leikit hienosti. Voi sitä riemua pikkumiehen kasvoilla! Olisipa vain itsellä ollut moinen pienenä.

Järjettömältähän tällainen hankinta kuulostaa ekologiselta kannalta. Mutta toisaalta, kyllä sitä paljon tyhmempäänkin voisi retkahtaa: lyijyakut päätyvät joskus aikanaan tehokkaaseen käsittelyprosessiin ja metallirunko on niin ikään kierrätettävissä. Ainoastaan muoviselle korille lienee hankala löytää käyttöä siinä vaiheessa, kun tuosta aika jättää. Toivotaan, että pysyy ehjänä ja että käyttöä löytyy vielä vuosiksi!

2 Comments:

At 00:50, Anonymous Anonymous said...

Meillä meni tänään 2-vuotias pikkumies onnesta soikeana nukkumaan SPR:n Kontti-kirpputorilta ostettu pieni punainen helikopteri kädessään, hintaa ihmeellä 50 senttiä.

Mitä tulee noihin kauko-ohjattaviin maastureihin, olen törmännyt useammankin ex-avokin kohdalla huolellisesti alkuperäispakkaukseen säilöttyyn maasturiin... Nyt siis puhutaan noin 15-20 vuotta sitten toteutuneista pikkuisen pojan unelmista :) Ovat edelleen käyttökunnossa, mutta huolellisesti hillottuina varastokopin hyllyllä.

 
At 09:15, Anonymous Anonymous said...

Kiitti tiedosta, että sähkökäyttöinenkin peli toimii. Itse olin jo aikeissa hankkia 3,5-vuotiaalle pojanpojalleni polttomoottorimönkijän, mutta jos sähköinenkin jaksaa häntä kuljettaa, niin aina parempi. Jäähän siinä samalla äänisaastekin pois :-)

 

Post a Comment

<< Home